KWMC 2022
Julkaistu: 12.09.2022 12.49

KWMC 2022

Saimme kutsun KWMC-turnaukseen P14 kilpasarjaan. Siellä pelaa samaa sarjaa pelaavia joukkueita kuin kaudellakin.

Kauden alkuun on enää pieni hetki ja nyt saatiin ryhmä kasaan ja lähdettiin kalalle.

Pelit kulki näyttävästi ja hyvin kurinalaisesti, eli juuri niinkuin olemme pyrkineet peliämme kehittämään. Olemme keskittyneet asenteen ja kypärän pitävyyden kehittämiseen, ja se oli tänä viikonloppuna tasolla johon voimme olla tyytyväisiä.

Pelasimme 4 peliä ja voitimme ne kaikki.

Maalintekijöitä oli laajalla skaalalla.

Finaali oli lataukseltaan meille rauhallisen tyyni, ja siksi pääsimme heti alusta kuskin paikalle. Pelasimme vahvuuksillamme, vain muutamia sadasosia kestäneiden notkahduksia lukuunottamatta.

Myös nuoremmista meille täksi kaudeksi siirtynyt Bruno pääsi pöllyttämään verkkoja.

Turnauksen MVP:ksi pytyllä palkittiin Eetu "the Wall" Kivensalo, joka rauhallisuudellaan toi alakertaan hyvän viban.

Kiitos kuskaajat.

Kiitos kannustajat.

Kiitos POJAT. Huikeita jätkiä!!