Edustuksen hieno taival Suomen Cupissa päättyi neljännelle kierrokselle
Julkaistu: 24.10.2019 00.00

Edustuksen hieno taival Suomen Cupissa päättyi neljännelle kierrokselle

Vihdin Salisudet pelasi Suomen Cupin 4. kierroksella Nummelanharjun liikuntahallissa keravalaista Blackbirdsia vastaan. Molemmat joukkueet pelaavat 2. divisioonassa, mutta Blackbirds pelaa sen ylemmällä A-tasolla kun Salisudet on alemmalla B-tasolla. Myös LoSB, jonka VSS voitti edellisellä Suomen Cupin kierroksella Vihdin Campuksella pelaa A-tasolla.

Ottelu alkoi Blackbirdsien komennuksessa, erän puolivälissä se nousi jo 0-2 johtoon. Aivan erän lopussa Salisudet kuitenkin sai kavennettua numeroiksi 1-2 ja pääsi erätauolle siitä rohkaistuneena. Ensimmäinen erä oli kuitenkin selvästi Blackbirdsien.

Ehkä loppuhetken maali tai päävalmentaja Oskari Saaren puheet pukukopissa antoivat voimaa, toiseen erään tuli huomattavasti terästäytynyt susilauma ja peli pyöri säännöllisesit Blackbirdsien päädyssä. Muutaman minuutin pelin jälkeen Niilo Rajamäki löysi hienolla poikki kentän syötöllä täysin vapaan Joona Marjasen, joka tasoitti pelin lukemiin 2-2.

Pari minuuttia ennen toisen erän loppua Blackbirds nousi kuitenkin taas 2-3 johtoon. Tämän maalin jälkeisestä hiukan epäselvästä tilanteesta Blackbirds sai vielä jäähyn estämisestä, kun VSS:n maalivahti Toni Lötjönen sai kolhun päähänsä. Tämän jäähyn Salisudet hyödynsivät tekemällä ylivoimamaalin aivan erän loppuun ja erätauolle lähdettiin tilanteessa 3-3.

Kolmanteen erään oli Blackbirdsin vuoro tulla pukukopista sisuuntuneena. Jo puolen minuutin jälkeen se siirtyi johtoon ja viidessä minuutissa numerot olivat jo 3-6 vierailijoille. Peli ei ollut niinkään ensimmäisen erän tapaista vierailijoiden painostusta, mutta Blackbirds käytti tehokkaasti tilaisuutensa.

Cup-ottelussa pelataan tietenkin vain voitosta, joten Sudet joutuivat hakemaan kavennusta suuremmalla riskillä, Blackbirds pääsi vastahyökkäyksiin ja se teki vielä pari maalia, joista viimeisimmän 3-8 maalin tyhjään susimaaliin, kun VSS haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Kolmaskin erä päättyi Salisusien maaliin viimeisellä minuutilla, mutta sinänsä komea 4-8 kavennus oli laiha lohtu kotijoukkueelle.

Lähes 150 Salisusien kannattajaa näki tiukan ottelun, joka ratkesi muutaman paikalle saapuneen Blackbirds-fanin iloksi vierasjoukkueen lopulta selvään 4-8 voittoon. Pallopoikina ottelussa toimivat Salisusien P08-joukkueen pojat. Aiemmin Vihdin Salisudet on päässyt Suomen Cupissa vain toiselle kierrokselle, joten neljäs kierros on seuran historian uusi ennätys.

Seuran uusimmat