Julkaistu: 14.10.2019 00.00

E2-pojat avasivat liiton sarjapelit

VSS E2 -pojat (P09) aloittivat liiton sarjan viikonloppuna kahdella ryhmällä. Green haastajasarjassa Myllypurossa ja Black kilpasarjassa Mosahallissa. Tämä oli tulikaste uuteen maailmaan, sillä nyt siirryttiin pelaamaan isolle kentälle, peliaika piteni 3 x 15 minuuttiin ja uudet säännöt mm. rangaistukset, astuivat kuvioihin. Tällä joukkueella on ehditty harjoitella vasta pari kuukautta, mutta siitä huolimatta pojat antoivat myrskyvaroituksen, vaikkakin tällä kertaa vielä vastustajat veivät pisteet kotiin. Joukkueessa kaikki ovat erittäin taitavia yksilöita, ja kun vielä pienellä hiomisella joukkuepeli saadaan kasaan, niin molemmat ryhmät ovat vaikeasti pysäytettävia. Tästä lähtee kausi hyvin käyntiin.


Valmentajan kommentti:

Morjens!

Sarjat pyörähti käyntiin rytinällä!

Kilparyhmän osalta kävimme mittaamassa markkina-arvoamme salibandyn pyhätössä, Mosahallissa. Vastaan asettui pääkaupunkiseudun suurseurojen ylpeydet M-Team ja EräViikingit. Pelit olivat taistelunkatkuisia ja tiukkoja vääntöjä, missä myös pieni epäonni näytteli roolia. Paikkoja saimme luotuja lohduttavan määrän, mutta viimeistely oli tänään hieman tahmeaa. Jännitys tietysti oli osittain läsnä, sillä olihan edessä tosiaan sarja-avaus meidän uudistuneelle ja nuorentuneelle joukkueellemme. Tänään jätimme kaikki 100% kentälle, mikä ei riittänyt suurseuroja vastaan. Harmittavien tappioiden jälkeen palaamme jo huomenna sorvin ääreen harjoitusten muodossa, tietäen mistä jatkamme että nousisimme tasolle jolla voimme pelata koko 45minuuttia. Sillä ajoittain pelit oli täysin meidän hallussa ja nyt keittelemme rohdot jolla pidämme tuon tietyn suoritustason läpi ottelun.

Haastajat olivat myös jopa astetta lähempänä Helsingin keskustaa. Myllypurossa oli havaittavissa pientä alkukankeutta ja ensikertalaisten tottumattomuutta pelitilanteisiin. Sielläkin tuli kaksi tappiota, mutta sekös ruokkii nälkää harjoitella seuraavia koitoksia varten! Tästä jatketaan laittaen vain isompaa matoa koukkuun!

Tänään loistavia yksilösuorituksia, loppuunasti pelaamista ja taistelutahtoa nähtiin. valitettavasti ei ihan tarpeeksi.

Pojille kiitos, tiedän että teitä jännitti mutta hyvin veditte!

Nyt päät pystyyn ja asennetta treeneihin niin kurotaan kiinni tuo pieni kaula joka tänään oli vastustajilla meihin nähden.

Jes!

T:Tero

Seuran uusimmat